keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Tekstipinot taskuun, osa I

En ymmärrä, miksen tätä aikaisemmin hoksannut. Enkä olisi hoksannut nytkään, ellei kollega olisi Facebook-päivityksessään aiheesta kokemuksia kysynyt. No, parempi kai myöhään kuin ei silloinkaan. Ipad on luonnollisestikin (mielestäni) vallan näppärä väline tekstien arvioinnin "sähköistämiseen". Tarvitaan vain osoitinkynä ja sopiva sovellus and Bob's your uncle!
(Täytyy kuitenkin tähdentää, että opiskelijan tai opettajan on osattava muuttaa teksti PDF-tiedostoksi, mikäli Ipadilla sitä mielii perinteiseen tyyliin korjata. Teen aiheesta pian ohjeet opiskelijoilleni ja linkitän ne myös tänne.)

Latailin laitteelleni parikin eri ohjelmaa, joilla kokeilin esseevastaukselle tyypillisten korjausmerkintöjen tekemistä. Vaihtoehtoisia sovelluksia ovat mm. Top Notes, PDF Review ja GoodReader, joista itse valitsin jälkimmäisen (koska sen avulla voi myös lukea mm. Word-tiedostoja - joskaan niihin ei voi tehdä korjausmerkintöjä - ja koska sen avulla on mahdollista hakea liitetiedostoja monesta paikasta, kuten SkyDrivesta, Dropboxista ja sähköpostista).

GoodReaderilla voi yliviivata, alleviivata, piirtää nuolia ja kuvioita (mitä tahansa), korostaa ja jättää tarralappuja sekä kirjoittaa tekstiä PDF-tiedoston "pintaan". (Alkuperäistä tekstiä ei voi muokata, mutta sen päälle ja ympärille voi tehdä merkintöjä - kuten punakynällä paperiin.)

Kuvassa näkymää GoodReaderista.

Huomasin, että osoitinkynä on tässä työssä näppärä - varsinkin jos täytyy ympyröidä tai piirtää muita syheröitä. Myös sanojen "maalaus" onnistuu paremmin kynällä, kun sormi ei ole peittämässä näkymää. 

Ensimmäisten tekstien lukeminen oli aikaavievää, koska homma ei ollut tuttua. Nyt rutiini tuntuu kuitenkin löytyneen, ja mielestäni lopputulos on siisti ja selkeä (ehkä joku saa samanlaista jälkeä aikaiseksi myös kynällä ja paperilla, mutta minä kyllä en :P).

Kiinnostavaa on kuulla, miten arvioitavat asiaan suhtautuvat. Nythän he joutuvat (saavat?) lukemaan kommentit koneelta tai mobiililaitteelta. (Mitenkähän käy kokeenpalautustuntien?)

Toistaiseksi n. 97% palautuksista on tullut paperilla. Huomenna alkavilla kursseilla aion pyytää kaikkia kynnelle kykeneviä palauttamaan kotona tehtävät aiheet sähköisesti. Palaan raportoimaan kokemuksista myöhemmin jakson aikana. (Silloin varmaan voin lisätä blogimerkintään tunnisteen "virheistä oppii"...)

3 kommenttia:

  1. Hei!

    Oletko kokeillut iAnnotate Appsia. Käsittääkseni sen avulla ovat opettajat korjanneet opiskelijoiden tuotoksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kas, enpä ole. Kiitos vinkistä - vaikuttaa sekin hyvin monipuoliselta!

      Poista
  2. Heipä Tuure

    Tekstin arvioinnin sähköistäminen - mielenkiintoinen blogikirjoitus.

    Asian toinen puoli on tekstien lukeminen sähköisesti. Sen luulisi tuovan ainakin vaihtelua äidinkielen opettajan työhön, ja nopeuttavan lukemista.

    Luen juuri itse opiskelijoiden elokuva- ja kirjallisuusarvosteluja blogistamme http://blogit.cedunet.fi/lyseoena5/, ja lukuprosessi ja lukukokemus on erilainen kuin konseptiarkin lukeminen. Pidän tästä vaihtelusta.

    Maria

    VastaaPoista